Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Ajaako Helsingin sosiaalivirasto ihmisiä leipäjonoon?

 

Kirjoittanut Terho Laitila   
07.12.2006
Samaan aikaan kun voimme tutkailla tiedotusvälineistä äveriäimpien suomalaisten verotietoja ja miljoonatuloja, kärvistelee osa porukkaa sateessa ja viimassa jonottamassa seurakuntien jakelemaa elintarvikeavustusta.
Leipäjonot ovat tuhansien ihmisten arkipäivää, vaikka lain mukaan kansalaisilla on oikeus ns. toimeentulotukeen, jolla pitäisi kyetä turvaamaan itselleen vaikeassakin elämäntilanteessa kohtalainen elämisen taso.
Nyt näyttä kuitenkin siltä, että tämäkin turvaverkko on pettämässä. Alkaako oikeiston vaatima ”tehokkuusajattelu” ja yritysmaailman toimintamallien vetäminen julkisen sektorin ohjeistukseksi näin hirvittävällä tavalla kantaa hedelmäänsä? Onko millään enää mitään väliä?
Varsinkin suurimpien kaupunkien ongelmaksi näyttää muodostuneen kyvyttömyys huolehtia kaikkein vähävaraisimmista asukkaistaan. Monet sosiaaliviraston asiakkaiksi joutuneet kokevat tulleensa vähintäänkin yliajetuksi hakiessaan apua, joka lain mukaan hänelle kuuluu.
Sosiaalityöntekijöiden vähäiset resurssit pakottavat hakemuksien pelkkään kirjalliseen käsittelyyn, eikä toimeentulotuen hakijaa ehditä kuunnella henkilökohtaisesti, jotta hänen tilanteestaan muodostuisi kokonaisvaltainen kuva. Lisäksi huolestuttavaa on se, että suuri osa hakemuksista kulkeutuu sellaisten toimistotyöntekijöiden sormien läpi, joilla ei ole edes ammatillisia valmiuksia tehdä päätöksiä asiassa. Pelkkä tulojen ja menojen ynnäily paperilla kun ei paljoa vaadi ja joka tapauksessa itse ihminen jää etäiseksi nimeksi ja numeroksi tilastoihin mapitettavaksi.
Sosiaaliasiamies apuihin
Kaltoin kohdeltu kansalainen ei kuitenkaan jää aivan kokonaan yksikseen virkakoneiston päätöksiä ihmetellessään. Avuksi voi saada vuonna 2001 työnsä aloittaneen sosiaaliasiamiehen.
Helsingissä mm. työskentelee yksi kokoaikainen ja toinen puolipäiväinen asiamies ottamassa vastaan kansalaisten kyselyjä ja antamassa neuvoja mahdollisissa ongelmatilanteissa.
Helsingin sosiaaliasiamies Lilli Autin mukaan joka vuosi eniten yhteenottoja on tullut toimeentulotuki asiassa.
— Asiakkaat ovat halunneet tietää toimeentulotuen myöntämisperusteista ja samalla on haluttu tarkistaa onko oma päätös tehty oikein ja mitä eri oikeusasteet ovat samanlaisissa tilanteissa päättäneet. Asiakkaiden määrä on viimeisen kahden vuoden aikana ollut 1330-1370 asiakasta vuodessa.
— Määrä ei varmaan enää kovin paljon pysty nousemaan, koska Helsingin kokoisessa kaupungissa yksi kokoaikainen ja yksi osa-aikainen sosiaaliasiamies eivät pysty kaikilta osin vastaamaan Helsingissä esiintyvään asiakkaiden tarpeeseen saada yhteys sosiaaliasiamieheen. Asiakkaiden asioiden selvittäminen vie paljon aikaa ja samalla asiamiehen työhön kuuluu myös laajempi toiminta ongelmien poistamiseksi sosiaaliviraston sisällä kuin myös yhteiskunnallinen vaikuttaminen asiakkaiden aseman parantamiseksi, valaisee Lilli Autti.
Autti ei suoranaisesti allekirjoita joidenkin asiakkaiden epäilyjä, että virkailijoita olisi ohjeistettu hylkäämään säästötarkoituksessa mahdollisimman paljon hakemuksia, mutta myöntää käytännön osoittavan suurien ongelmien olemassaolon.
— Nykyinen käytäntö, jossa käsitellään usein vain kirjalliset hakemukset, johtaa kaavamaiseen toimeentulotuen myöntämiseen, jossa ei pystytä ottamaan huomioon henkilön yksilöllisiä tarpeita ja olosuhteita kovinkaan hyvin. Harkinnanvaraista ja ehkäisevää tukea varten tarvitaan sosiaalityöntekijän arviota, jonka luokse pääseminen voi olla nykyään vaikeaa.
— Omassa kaupunginhallitukselle antamassamme selvityksessä olemme olleet huolissamme edellä mainituista asioista ja myös siitä, että ehkäisevään toimeentulotukeen on vuosi vuodelta myönnetty vähemmän rahaa. Suuntaus ei ole hyvä, koska asiakkaiden syvempiä ongelmia tulisi ehkäistä ajoissa, moittii Lilli Autti.
— Sosiaalihuoltoon osoitetut määrärahat ovat useana vuotena olleet alimitoitettuja ja siksi ne on myös ylitetty. Toimeentulotukihan on ns. subjektiivinen oikeus, jonka rahoittamiseen kunnalta täytyy kuitenkin löytyä tarvittavat varat. Tutkimusten mukaan kunnat säästävät rahojaan siinä, etteivät kaikki kuntalaiset tiedä heille kuuluvista etuuksista ja palveluista. Toinen syy voi olla se, etteivät kaikki henkilöt, jotka olisivat oikeutettuja etuuksiin, jaksa niitä hakea. Siksi olisikin erittäin tärkeää, että myös sosiaalihuoltoon liittyvistä lakisääteisistä palveluista ja etuuksista tiedotettaisiin paremmin.
Perustuslain suoma oikeus
Vaikka usein kuulee sosiaalivirastoon soittaneiden apua tarvitsevien ihmettelyjä joidenkin työntekijöiden kehotuksista mennä sukulaisien luo lainaamaan rahaa, kuuluu toimeentulo kansalaisen perusoikeuksiin.
— Perustuslain 19 §:n mukaan jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Sukulaisilla esim. täysi-ikäisen henkilön vanhemmilla tai lapsilla vanhempiaan kohtaan ei ole lain mukaan elatusvelvollisuutta, eikä heitä voida tähän velvoittaa. Toimeentulotukea myönnettäessä tulisi aina muistaa, että perusosa on sillä katettaviin menoihin tarkoitettu vähimmäismäärä, josta voidaan asiakkaan eduksi poiketa silloin kun se henkilön tai perheen erityisistä tarpeista ja olosuhteista johtuen harkitaan tarpeelliseksi, toteaa Autti.
Perusturvarikos
Sosiaaliasiamiehet ry:ssä, jonka puheenjohtajana Lilli Autti toimii, on syntynyt ajatus ns. ”perusturvarikoksesta”.
­— Ajatus lähti liikkeelle siitä, mitä konkreettista voitaisiin tehdä kuntien jatkuvalle alibudjetoinnille sosiaalitoimen osalta. Taustalla oli eduskunnan oikeusasiamiehen näkemys, jonka mukaan virkamiehet ja luottamusmiehet syyllistyvät perustuslain vastaiseen menettelyyn mikäli he tahallaan varaavat riittämättömästi varoja sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Tämän perusteella meitä pohditutti erityisesti se, miksi ihmisten perusturvaksi tarkoitettua perustuslain säännöksiä voidaan rikkoa tahallaan ilman seuraamuksia.
Autin mielestä poliittinen vastuu ei riitä vaan vastuu on saatava konkretisoitumaan, että päätöksentekoon saataisiin ennaltaehkäisevä elementti. Tahallisista laiminlyönneistä voitaisiin langettaa esimerkiksi yksilöllinen tai kuntaan kohdistuva yhteisösakko.
— Rikoslain täydentämistä perusturvarikoksella tulisikin mielestämme pohtia yhtenä vaihtoehtona tilanteen parantamiseksi sosiaalihuollon asiakkaiden näkökulmasta, sanoo Lilli Autti.

 

Sosiaaliviraston työntekijän laukomia ”ohjeita”

 

Kirjoittanut Terho Laitila   
05.12.2006
Oli kansalainen sitten missä taloudellisessa tilanteessa tahansa, on hänellä lain mukaan oikeus tulla kohdelluksi hallintoviranomaisen taholta asiallisesti ja hyvien tapojen mukaisesti. Jopa maalaisjärkikin sanoo näin. Suurkaupunki Helsingissä asiallisuus ja tavat ovat nähtävästi tyystin unohtuneet ainakin osalta sosiaaliviraston työntekijöiltä.
Erään työttömän asiakkaan mukaan kiukkuinen työntekijä alkoi sättimisen ja syyllistämisen rahojen tuhlailusta.
”Menkää vanhemmilta tai muilta sukulaisilta lainaamaan rahaa! Tämä paikka on vasta sitten ajankohtainen kun tällaiset keinot on käytetty.”
”Te asutte liian kalliissa asunnossa, hommatkaa halvempi!”
”Leipäjonoon menevät työssäkäyvätkin!”
Kun asiakas ihmetteli hylättyä toimeentulotukihakemusta ja taivasteli millä oikein nyt elää, totesi työntekijä:  
”Hyvinpä näytät elävän, kun jaksat noin puhelimessa väitellä!”
Jotenkin tulee tällaisesta mieleen, että varakas saa sittenkin parempaa kohtelua kuin rahaton? (TL)

Leipäjonoista
Kaapron poika  |  19.4.2006 22:29
 
Yhteiskunnassa näyttäisi olevan syy ja seurausilmiöitä. Kun Fortumin herrat saivat kohtuut-tomia optioita niin Hurstin leipäjonot senkun pitenee. Tänään kymmenen uutisissa kerrottiin että leipäjonossa odotti vuoroaan seitsemänsataa ruoka-avustusten hakijaa. Joukossa oli uutisen mukaan kokonaisia perheitä, joille ruoka-avustukset tulivat suureen tarpeeseen. Ministeriössä arvailtiin pitenevien leipäjonojen syiksi myös työttömyyttä. Hursti joukkoineen ansaitsee avustusyöstään kiitoksen ja kunnioituksen. Mutta jos minä olisin Suomen valtaherrojen joukossa, niin suhtautuisin piteneviin leipäjonoihin varsin suurella vakavuudella.
 
Leipäjonot Helsinki: Köyhä Itä-Suomen pääkaupunki Helsinki voisi järjestää edes leipäjonoputkia leivänmuruja jonottaville köyhille, puoli kilometriä olisi hyvä alku. Nälkäisenä on mukavampi jonottaa, jos ei tuuli ja sade haittaa.
 
PAAVO ARHINMÄKI                www.punajuuri.net
 
Hiljaa leipäjonot virtaavat
Keväällä hallitus päätti ns. rikkauspaketista. Varallisuusveron poistamisella kaikkein rikkaimmille annettiin vähän pientä taskurahaa.
 
Suomen rikkain mies, SanomaWSOY:n pääomistaja Aatos Erkko maksoi 2003 varallisuusveroa 1 585 318 euroa. Samaan aikaan kolmanneksi rikkain mies, Sammon konsernijohtaja Björn Wahlroos joutui pulittamaan veroa omaisuudestaan 626 031 euroa.
 
Hallitus päätti rikkauspaketillaan poistaa tämän verotaakan herroilta.
 
Kaikki tilastot osoittavat tuloerojen räjähtäneen kasvuun Suomessa laman jälkeen. Kaikkein heikoimmassa asemassa olevien tilanne ei ole juurikaan parantunut. Se sijaan kaikkein rikkaimmat ovat rikastuneet kiihtyvää tahtia.
Kovan kritiikin edessä hallitus lupasi keväällä, että budjetin yhteydessä rikkauspaketin vastapainoksi tehdään kunnollinen köyhyyspaketti. Nyt tämä luvattu ”köyhyyspaketti” on julkistettu.
 
Suomalaiseen köyhyyteen pureudutaan peräti kahdella konkreettisella toimenpiteellä. Kansaneläkettä nostetaan viidellä eurolla kuukaudessa ja toimeentulotuen asumisen seitsemän prosentin omavastuu poistuu.
 
Köyhyys”paketin” mittasuhteista saa surullisen kuvan, kun vertaa kansaneläkeläisen ja herran hyötyä hallituksen toimista. Aatos Erkko saa kuukaudessa lisää yhtä paljon kuin reilut 25 000 eläkeläistä yhteensä. Björn Wahlrooskin kuittaa yli 10 000 eläkeläisen tasokorotukset.
 
Toki viisi euroa on tärkeä summa yksittäiselle eläkeläiselle, se vastaa monilla päivän ruokamenoja. Silti hallituksen rikkauspaketissa annettuihin tukiin verrattuna korotus tuntuu lähinnä pilkanteolta.
Toimeentulotuen asumisen omavastuun poistaminen on todella tärkeä päätös. Omavastuuosuus on ollut ehkäpä räikein yksittäinen epäoikeudenmukaisuus sosiaaliturvajärjestelmässämme.
 
Vasemmistoliitto ja kansalaisliikkeet ovat vaatineet omavastuun poistamista vuosien ajan.
 
Omavastuulla haluttiin ”kannustaa” ihmisiä muuttamaan halvempiin asuntoihin. Kun leikkauksesta päätettiin, olivat SDP, vihreät ja kokoomus valmiita peräti 20 prosentin omavastuuosuuteen. Siitäkin huolimatta, että köyhyystutkijat varoittivat seurauksista.
 
Vasemmistoliitto taisteli leikkauksen seitsemään prosenttiin, jossa siinäkin oli jokainen prosentti liikaa.
 
Tosiasia on se, että tänä päivänä näitä halvempia asuntoja vaan yksinkertaisesti ei ole. Erityisesti Helsingissä on vain kalliita ja vielä kalliimpia asuntoja.
 
Omavastuun vaikutus näkyi välittömästi. Leipäjonot kasvoivat entisestään. Omavastuu ei ollut pois asumisesta vaan jokapäiväisestä leivästä. Vaikka köyhyydestä ja työttömyydestä ei juurikaan enää puhuta, leipäjonot virtaavat edelleen hiljaa.
 
Röyhkeydellä ei kuitenkaan tunnu olevan rajoja. Vaikka asumisen omavastuu ajaa ihmiset leipäjonoon, kehtaa kokoomus Ben Zyskowiczin johdolla kritisoida päätöstä poistaa omavastuu.
Hallitus puuttui näennäisesti köyhyyteen muutamalla sinänsä tärkeällä toimenpiteellä. Päätökset ovat kuitenkin promilleluokkaa, eivätkä pureudu köyhyyden rakenteeseen.
 
Keväisen rikkauspaketin ja nyt tehdyn ”köyhyyspaketin” jälkeen tuntuu entistä vahvemmin siltä, että niin SDP kuin keskustakin ovat unohtaneet köyhät.
 Heikko-osaiset joutuvat edelleen etsimään ruokakaupoissa punaisia hintalappuja tai hytisemään leipäjonossa. Ja harvaa poliitikkoa tuntuu kiinnostavan.
 
Leipäjono katosi mediasta, ei kadulta

Leipäjonot eivät ole kadonneet mihinkään, vaikka niistä ei mediassa enää rummutetakaan lamavuosien tapaan. Pitkäaikaistyöttömien ja laitapuolen kulkijoiden lisäksi leipää osaavat nykyisin jonottaa myös maahanmuuttajat, kerrotaan Pelastusarmeijasta.
Vain harvoissa elintarvikealan yrityksissä ollaan innostuttu kanavoimaan "ylijäämäruokaa" avustusjärjestöjen kautta vähäosaisille.
Käyttökelpoisiksi elintarvikkeiksi voidaan lukea esimerkiksi väärinmerkittyihin pakkauksiin tuotannossa joutuneet sinänsä syömäkelpoiset tuote-erät.
- Monien yritysten periaatteisiin kuuluu, että he laittavat ruuan mieluummin roskiin kuin jakavat avuntarvitsijoille. Vuosien kuluessa olemme saaneet sen kaltaisia vastauksia, hämmästelee majuri Liisa Ripatti Pelastusarmeijan sosiaalipalvelusta.
Pelastusarmeijan maksuton leivänjakelu on tarkoitettu kaikille avun tarpeessa olijoille, eikä kassinhakijoita luetteloida. Järjestön avustuspisteen kulmille Helsingin Castréninkadulle kokoontuu kuudesti viikossa keskimäärin 500-600, enimmillään jopa tuhat leivänhakijaa päivässä.
Kullekin jonottajalle pyritään järjestämään muovikassillinen leipää ja joskus vähäisessä määrin leivonnaisiakin. Kuukaudessa leipää jaetaan 400-500 000 markan edestä, mutta silti tavara loppuu välillä kesken.
"Hyvää tavaraa"
Yli 65-vuotiaiden vanhuuseläkkeen turvin sinnittelevä leipäjonolainen Heka kertoo asioineensa Castréninkadulla "puolenkymmenen vuoden" ajan.
- Hyvää tavaraa täältä saa, kehuu helsinkiläinen Heka ja esittelee noutamansa kassin sisältöä. Täydestä muovikassista pilkistää niin ruispuikuloita kuin ranskanleipääkin.
- Käyn täällä kerran viikossa. Vien naapureillekin vähän, kun ne ei omista bussin kuukausikorttia, tunnustaa eläkeläismies ja kertoo asuvansa kymmenen kilometrin päässä jakelupisteestä. Hekankaan havaintojen mukaan avuntarvitsijoiden määrä ei ole juuri vähentynyt viiden vuoden aikana.
Pelastusarmeijan leivänjakelua pääkaupungissa avustavat tuotteillaan jotkut leipomot. Joistakin pääkaupunkiseudun marketeista on niin ikään herunut tavaraa jakeluun.
Pelastusarmeijalla on avoimen leivänjakelun ohella suppeampi ruuanjakelu, jonka asiakkaat on kortistoitu tarpeiden yksilöimiseksi. Sen piiriin Helsingissä on hakeutunut 100-120 vähäosaista.
Pelastusarmeijan tukkuostoksista kokoama ruokapaketti sisältää muun muassa margariinia, säilykkeitä ja ryynejä.
Työttömien ruokaloissa tuhansia asiakkaita
Työttömien yhdistykset ylläpitävät yksin tai yhdessä seurakuntien kanssa Suomessa 130-140 ruokalaa, joissa lämpimän aterian voi nauttia keskimäärin kympillä.
- Näissä paikoissa lähes päivittäin ruokailevien määrä liikkuu yhteensä arviolta 5 000:n ja 10 000:n välillä, kertoo Työttömien valtakunnallisen yhteistyöjärjestön (TVY) edustaja Sirkka Rajala.
- Useimmat saavat sieltä päivän ainoan lämpimän aterian, minkä voi hyvin päätellä suurista annoksista. Ja jos tarjontaa on vain arkipäiviksi, voi hyvinkin olla, että sitten viikonloppuna jää lämmin ruoka syömättä.
Pääkaupunkiseudulla halpoja aterioita tarjoaa muun muassa Helsingin Työttömät ry:n keittiö. Kysyntä on niin ikään suurta esimerkiksi Turun, Tampereen ja Oulun alueen ruokaloissa.
- Monissa paikoissa ei voida vastaanottaa kaikkia, koska tilat ovat rajalliset, kertoo Rajala.
"Ei sovi Suomeen"
TVY:n Rajalalta irtoaa painokas viesti valtion ja kuntien päättäjille.
- Me koetaan, että tämä ruokalatoiminta on työtä, joka ei kuulu työttömien järjestöjen tehtäväksi - eikä tämmöistä pitäisi Suomessa edes olla. Mutta kun tilanne on mikä on, niin katsomme että me myös teemme sitä.
- Kyllähän tavoitteen tulee olla se, että ihmiset voivat työn kautta ansaita elantonsa ja mennä kauppaan ostamaan sen mitä tarvitsevat. Eikä niin, että he menevät työttömien yhdistyksiin viimeisellä vitosella ostamaan sitä, mitä siellä sinä päivänä tarjolla on, summaa Rajala.
STT-IA
9.10.1998
 
Leipäjonot pitenivät
12.01.2007 | Lanka 2007/01-02Uutiset
Suhteellisen köyhyysrajan alapuolelle jäävien määrä on kasvanut. Samalla entistä harvempi pienituloinen saa toimeentulotukea, kertoo tuore selvitys.
Joukko suomalaisia jää yhä pahemmin jälkeen yleisen tulotason nopeasta noususta. Suhteellisen köyhyysrajan alapuolelle jää jo kaksitoista prosenttia suomalaisista, kun kymmenen vuotta sitten luku oli kahdeksan prosenttia. Tieto käy ilmi Stakesin erikoistutkija Pasi Moision tuoreesta selvityksestä.
 
Luvut selittävät, miksi leipäjonot ovat pysyneet nousukauden aikana lamavuosien tasolla tai jopa pidentyneet. Ruoka- ja vaateapua jakavasta Hurstin säätiöstä esimerkiksi arvioidaan, että avun hakijoiden määrä jopa tuplaantui viime vuonna.
”Tänä jouluna lähti ennätyksellinen määrä joulupaketteja ympäri Suomea”, Heikki Hursti sanoo. Hurstin yhdistyksestä viikoittaista ruoka-apua hakee yleensä 500–700 henkeä.
 
Tilanne on sama muissakin yhdistyksissä.
”Joka viikko ruoka-apua hakee 30–40 uutta perhettä”, kertoo toiminnanjohtaja Liisa Aalto Manna-avusta.
 
Moision mukaan suhteellinen köyhyys on kasvanut tasaisesti 1990-luvun puolivälistä lähtien. Taustalla on laman perintönä Suomeen jäänyt korkea työttömyys sekä pätkä- ja osa-aikatöiden lisääntyminen.
Yleisimmin käytetty köyhyyden mittari, Eurostatin suhteellinen köyhyysraja, on 60 prosenttia keskimääräisestä tulotasosta. Tämän alapuolelle jäävät tulot eivät riitä minimielintasoon.
Tilastokeskuksen mukaan suomalaisten säännölliset ansiot ovat kasvaneet kuudessa vuodessa reilun neljänneksen. Myös tulonsiirroilla elävien tulot ovat kasvaneet, mutta hitaammin kuin työssä käyvien.
 
Toimeentulotuen ostovoima on vähentynyt kymmenessä vuodessa lähes viisi prosenttia, kun ansiotulojen ostovoima on kasvanut reilut 29 prosenttia, kertoo erikoistutkija Pertti Honkanen Kelasta. Honkasen mukaan toimeentulotuen ostovoiman pieneneminen selittyy pitkälti 1990-luvun lopun säästötoimilla, indeksijäädytyksillä.
Sosiaaliohjaaja Marjatta Vesterinen Helsingin kaupungin sosiaalivirastossa näkee vaikutukset työssään.
”Toimeentulotuen varassa elävät eivät pysty elämään normaalia elämää. Esimerkiksi liikkuminen on vaikeaa, kun ei ole varaa kaupungin sisäisen liikenteen matkakorttiin”, Vesterinen sanoo.
Reilut 40 euroa maksava matkakortti lohkaisee ison osan vajaan neljänsadan euron perusosasta.

Suhteellisen köyhyyden kasvusta huolimatta toimeentulotuen saajien määrä on vähentynyt kolmanneksella kymmenen vuoden aikana. Monen pienituloisenkin tulot ovat nousseet sen verran, etteivät ne enää oikeuta toimeentulotukeen. Tuloerot näyttävät siis kasvavan myös pienituloisten kesken.
”Ne, jotka jäävät toimeentulotuen varaan, ovat entistä pidemmillä tukijaksoilla. Pitkäaikaisten toimeentuloasiakkaiden määrä ei ole vähentynyt läheskään samassa suhteessa kuin lyhytaikaisten asiakkaiden määrä”, Moisio sanoo. Köyhät kotitaloudet pysyvät köyhinä aiempaa pidempään.
Vesterisen mukaan toimeentulotuen hakijoita karsii myös se, että moni köyhä on väsynyt nöyryyttäväksi koettuun kuukausittaiseen paperisotaan.
”Osa ei hae toimeentulotukea, koska ei yksinkertaisesti enää jaksa, vaan käy mieluummin leipäjonossa”, Vesterinen sanoo.
 
Taina Ahtela
 
 
Pekka Tiainen:

Helsinki ei ole köyhä. Menkäämme Salmisaareen. Siellä on rakennettu kivihiilelle maanalainen varasto usealla kymmenellä miljoonalla eurolla. Onko oikein, että varoja käytetään tällaiseen hankkeeseen samaan aikaan, kun kirjastoja ja nuorisotiloja suljetaan, kouluissa supistetaan, terveyspalveluita heikennetään ja muussa ympäristön siisteydessä tingitään? Jos rahasta on niukkuutta, eikö tärkeimmät asiat pitäisi hoitaa ensin. Kulisseihin käytetään rahaa, mutta kulissien takana on työttömyys, leipäjonot, terveyspalveluiden jonot ja monet sosiaaliset ongelmat.
Vuokrat ovat nousseet roimasti. Korkeiden vuokrien välttämiseksi ostetaan asuntoja. Asuntojen hinnat ovat nousseet kaksinkertaisiksi EU-kaudella. On väärin, että asunnon tarvitsijat joutuvat maksamaan tällaisia hintoja. Asumiskustannukset tulee saada kuriin kaupungin ja valtiovallan tehotoimin. On turvattava riittävä asuntotarjonta, että kohtuuhintainen asunto voidaan turvata kaikille.
 
Pelastusarmeijalla riittää töitä
"Apua haetaan vasta pakon edessä"
 
Päivittäin 120—140 avunpyytäjää kaikkina kolmena viikottaisena vastaanottopäivänä. Jaettavana ruokaa, vähän vaatteita ja äärimmäisessä hädässä saatetaan sähkölasku maksaa.
– Ei tänne kukaan tulisi, jollei olisi pakko, sanoo Pelastusarmeijan majuri Raili Nurminen. Hänellä on tarkka näppituntuma pääkaupunkiseudun avuntarvitsijoista.
Työssäkäyvät avunhakijat eivät ole outoja Pelastusarmeijalle. Puhelujen perusteella valitaan ne, joiden kanssa todellinen avuntarve selvitetään ja joita tarvittaessa autetaan ruoka- ja vaatepaketein.
– Pahimmin menee pitkäaikaistyöttömillä, mutta paljon on sellaisia avunhakijoita, joista perheen toinen huoltaja on työttömänä, Pelastusarmeijan majuri Raili Nurminen Helsingistä kertoo. Hän ottaa viikottain vastaan toista sataa avunhakijaa kuten kaksi muutakin avustustoimiston vastaanottotyöntekijää. Lisäksi yksi kiertää vanhusten, sairaiden ja kotiäitien luona jakamassa apua. Puhelimet soivat koko ajan.
– Olen ollut tässä työssä jo 26 vuotta. Asiakkaat ovat nuorentuneet koko ajan. Kun aloitin, suurin osa asiakkaista oli yli keski-ikäisiä, nyt nuorten perheiden osuus on kasvanut.
Yllätysmenot kaatavat talouden
Noin viidennes avunhakijoista on talouksia, joissa molemmat huoltajat ovat töissä.
– Monet perheet ovat velkakierteessä, useat yksihuoltajatkin. Palkka ei kertakaikkiaan riitä elämiseen. Tositteista näkyy, että ihmiset joutuvat maksaman kauhean suuria vuokria. Kun sitten tulee joku yllättävä meno, esim. lapsi sairastuu ja täytyy käyttää taksia ja maksaa lääkkeet, niin talous kaatuu. Ihmiset elävät niin tiukalla, ettei rahaa riitä mihinkään yllättävään menoon.
– Erityisesti siivoojat ovat niin tiukoilla, että moni sanoo ettei työssä kannata käydä muuten kuin terveyden ja vireyden takia. Siitä palkasta ei paljon mitään jää käteen, Nurminen sanoo.
Laskupinot hyvinkin paksuja
Useimmiten apu on peruspakkaus ruokaa. Pakkauksen koko ja sisältö muokataan perheen koon ja tarpeen mukaan: kahvia, ryynejä, sokeria, näkkileipää, margariinia, lihasäilykettä ja juustoa sekä lisäksi jauhoja ja leivontamargariinia leipojille. Paketin sisältö vaihtelee; Pelastusarmeija ostaa tukusta perustarpeet ja lisäksi tulevat yritysten lahjoitukset, joita paketin sisällöstä voi olla viidennes.
– Perheet tietävät, että kun perusvarasto loppuu, he saavat täältä uuden. Käytettyjä vaatteita annetaan jonkin verran. Joillekin olemme maksaneet sairauskuluja, lääkkeitä tai sähkölaskun, mutta se on harvinaista. Kun teemme näin, otamme laskun ja maksamme sen avunhakijan puolesta, Nurminen kertoo.
– Laskuja olisi paljon enemmän kuin pystyisimme maksamaan, naurahtaa hän ja samantien huokaa, sillä avunhakijoiden laskupinot eivät ole pienet.
Jos hän voisi, hän korjaisi vuokranantajien — etenkin Helsingin kaupungin — tapaa rätkäistä korkoja palkkapäivän takia myöhästyneistä vuokrista.
– Vuokra pitää maksaa kuun alussa, mutta kun palkat tulevat vasta 15. päivä, niin korkoa ehtii raksuttaa satoja markkoja vuodessa. Se on iso lisälasku muutoinkin korkeisiin vuokriin. Asumistukikaan kun ei tule aina kuun alussa.
Mieluummin pärjätään itse
Vaikka perusruokapaketti auttaa joksikin aikaa, sillä ei perhettä elätetä, koska avustuskäynnit on rajoitettu yhteen kertaan kuussa.
– Jos tilanne on todella huono, useammasta kerrasta voidaan sopia, esim. ennen lapsilisiä tilanne on usein tiukin. Mikään jatkuva ruokalähde tämä ei ole, Nurminen täsmentää. Avunhakijoita tulee kaikkialta pääkaupunkiseudulta ja jopa Keravalta asti. Seurakuntien apu vaihtelee, mutta Pelastusarmeija noudattaa pitkää linjaansa. Nurminen tarkentaa, että apu ei voi olla kovin erikoista, sillä toiminta rahoitetaan ihmisten avustuksilla.
– Eivät ihmiset tänne tule, kun pärjäävät. Ei kukaan tulisi, ellei ole pakko. Suomalainen ihminen haluaa tulla toimeen palkallaan. Kun perheellä menee paremmin, käynnit harvenevat. Vain muutama avunhakija käy täällä jatkuvasti, he ovat pitkäaikaistyöttömiä. Heidän tilanteensa on kaikista pahin.
Pelastusarmeijakaan ei pysty tarjoamaan kovin pikaista apua, vaikka kiireellisimmät tapaukset pyritäänkin hoitamaan nopeasti. Yleensä keskusteluajan saa viikon tai kahden kuluttua. Nurminen tarkentaa, että ajan järjestyminen riippuu pitkälti avunhakijan tilanteesta.
– Pika-apua saa leipäjonosta, joka on kaikille avoin. Siellä ei kysellä, kuka olet ja kuinka kipeästi apua tarvitset.
Leipäjonossa Helsingin Kalliossa Castreninkadulla jaetaan leipomoiden lahjoittamaa leipää arkisin klo 10—16 ja lauantaisin klo 10—13.
Birgitta Suorsa


Sosiaalijohtaja Paavo Vuotilainen Helsingin prokuntapalvelut verkoston vieraana 21.3.2007

Kooste keskustelusta/ laatinut Juha Nurmela

Raija Korhonen toivotti Vuotilaisen tervetulleeksi ja muistutti, että meidän pitää katsoa varjoon ja nähdä siellä sävyjä tunnistaa se mikä on vialla. Prokuntapalvelut verkosto on katsonut Helsingin hyvinvointipalvelujen katveisiin. Olemme nostaneet esiin sen mitä tapahtunut kun palveluja on liian vähän. Verkosto on nostanut esiin vaihtoehtoja; niinpä rahaa on löytynyt liikelaitoksista. Se muistuttanut sekä valtuustoa että lautakuntia palvelujen puutteista.

Juha Nurmela esitti Ritva Pitkäsen laatimien kuvioiden avulla, että Helsingillä ei ole rahapulaa. Ei ole todennäköistä, että liikelaitosten voitot vähenisivät. Kyse on siitä, että niitä ei haluta käyttää palveluiden parantamiseen. Toiseksi Nurmela totesi, että Helsingillä enemmän saatavia kuin velkoja, joten siinäkin suhteessa ei ole syytä synkistelyyn. Kolmanneksi Nurmela kyseenalaisti väitteen, että sosiaali- ja terveyssektoreilla tuhlataan ja toimitaan tehottomasti. Perusteena ovat jokavuotiset budjettiylitykset. Kyse on pikemminkin joko suunnittelijoiden ja budjetin laatijoiden osaamattomuudesta tai sitten tahallisesta kaupungin johdon tavoitteesta kurjistaa julkisia palveluja. Tällainen menettely on työntekijöiden työmotivaation ja jaksamisen kannalta hyvin kyseenalaista menettelyä. Neljänneksi Nurmela muistutti, että Helsinki perii perusteettomasti ylisuuria sisäisiä vuokria. Mikä aiheuttaa sekä palvelujen heikkenemistä. Saa ne näyttämään kalliilta muhin kuntiin ja yksityisiin palveluihin verrattuna. Jos se johtaa siihen, että kaupungin virastojen toimintoja siirtyy yksityisten vuokralaisiksi, niin vuokrarahat siirtyvät pois Helsingin taloudesta ja se entisestään heikentää asioita.

Lisäksi Nurmela muistutti, että väestöennusteet ovat jatkuvasti aliarvioineet vanhusväestön määrän. Siitä on seurannut kasvaa kurjuutta vanhuspalveluissa. Pitkäaikaislaitoshoidon supistuksia ei ole korvattu muilla hoitomuodoilla kuin pieneltä osin. Tulevan 10 vuoden aikana vanhojen helsinkiläisten määrä kasvaa huomattavasti, siksi hoitopaikkoja pitäisi pikemminkin lisätä kuin supistaa.

Avauspuheenvuorossaan Voutilainen esitteli itsensä ja kertoi diakoniatyöhön liittyvän työtaustansa. Hän arveli sos.virastossa olevan positiivista iskukykyä ja totesi virastonsa budjetin kasvaneen. ( Pitkäsen laskelman mukaan se ei tosin ole kasvanut edes kustannustason nousua vastaavasti). Voutilainen arveli lastensuojelua tarvitsevien lasten tilanteen olevan kaikkein vaikein. Perheiden ongelmiin pitäisi päästä puuttumaan ajoissa. Tarvitaan lisää etukäteisapua. Säästöissä palvelurakenne on päässyt vääristymään. Lapsiperheiden kotihoitopalveluiden alasajo oli suuri virhe.

Lilla Autti ihmetteli, mistä se parempi palvelu tulee kun rahaa ei ole. Sitä tarvitaan lisää muuten ei saada mitään aikaiseksi. Toimeentulotuen rahat eivät riitä alkuunkaan. Ennaltaehkäisevä toimeentulotuki olisi hyvin tärkeä ja toimiva keino.
Tähän Vuotilainen totesi, ettei sosiaalivirastolla ole sopeutusvelvoitetta, mutta kylläkin yritetään pysyä budjetissa. Hän totesi selkeästi, että ennalta ehkäisevää tukea ei saa evätä rahaperusteella.
Tehostetusta perhetyöstä on hyviä kokemuksia. Se olisi syytä palauttaa takaisin sosiaalivirastoon

Vuosaaren seurakunnan diakoni Pia Nordlund totesi, että kirkon diakonityöstä on tullut viimeinen luukku, josta haetaan rahaa vuokrarästiin, siellä kuullaan, että sossuun ei saa aikoja, että sieltä lähetetään leipäjonoon jne. Hän kysyi, miksei harkinnanvaraista ja ennalta ehkäisevää tukea käytetä. Miten asialle aiotaan tehdä?

Voutilainen arvioi, että resursseja on suunnattu laitospuolelle. ( Missähän se näkyy / Juha N huomautus). Pyritään siirtymään tehostettuun perhetyöhön. Lama-aikoina vetäydyttiin vääristä tehtävistä. Tarvitaan kipeästi paikkoja alle 12 vuotiaille. Leipäjonot ovat kipeä indikaattori sosiaalipalveluiden epäonnistumisesta. Niistä on päästävä eroon. Tarvitaan joku sellainen liike, etteivät ihmiset joutuisi julkiseen nöyryytykseen. Pitäisi päästä pois tilanteesta, jossa joutuu perustelemaan kurjuuttaan.

Päivähoidon osalta Voutilainen piti tärkeänä, että perheet joilla vaikea tilanne toisivat lapset päivähoitoon. Nyt ei näin aina ole. Päivähoito on tärkeä perheiden tukimuoto.

Yhteisesti oltiin sitä mieltä, että päivähoitoa ei pitäisi siirtää koulutoimen alaisuuteen, sillä lapsuuden kunnioittamine on tärkeää.

Kuljetuspalveluiden osalta esitettiin tiukka kysymys, mitä niille aiotaan tehdä ja ehdotettiin palaamista vanhaan järjestelmään, jossa kukin tilasi oman kuljetuksensa.

Voutilaisen mukaan kuljetuspalvelut tulivat hänelle suoraan syliin. Kuulemma valtakunnallinen ohjaus pakotti muutoksiin. Ratkaisut eivät olleet hyviä. Vantaalla ei muutettu mitään ja hommat toimivat. Epäkohdat eivät poistu itsestään. Sopimukset ovat voimassa vuoden 2008 loppuun. Siihen asti yritetään selvitä jotenkin. Tarvitaan laajaa yhteistyötä kun mietitään millainen järjestelmä otetaan käyttöön vuonna 2009.

Seuraavaksi Anita Kelles otti esiin ikäsyrjinnän, jota havaittavissa myös Helsingin toiminnassa. Happy Yers 64 yhdistys alkaa seurata ikäsyrjintää ja raportoin tuloksista syksyisin. Toiseksi Kelles korosti, että tarvitaan uudenlaista kunnallisten toimintojen seurantaan. Tarvitaan pysyviä rakenteita, jotka antavat palautetta. Tarvitaan kriittistä suunnittelua, jossa korostuu vastuullisuuden periaate. ( Katso tarkemmin erillinen teksti)
Vuotilainen sanoutui irti ikäsyrjinnästä. Vanhat ihmiset eivät ole taakka. Vanhusten syyllistäminen ei käy. Ikääntyvät ovat voimavara. Vuotilainen esitti kuviota, joissa kuvattiin ulkoisten palveluostojen osuutta. Lastensuojelussa se on edennyt pisimmälle. Hän kyseenalaisti ratkaisun järkevyyden. Ostopalvelusopimuksia on sos.virastossa 500 , siitä seuraa aika paljon hallinnointi kuluja. Vuotilainen sanoi olevan ulkoistamisten osalta varovainen. Kilpailuttaminen on pantu jäihin. Kaupungin pitää olla päätuottaja.

Ikääntyvien vammaisten asema on erityisen vaikea. Yi 65-vuotiaat vaikeavammaiset putoavat Kelan tuelta kaupungin maksusitoumuksella Reumaatikkojen tilanne yhtä huono. Voimaa vaativat askareet ongelmallisia; ruuanlaitto, siivous, kaupassa käynti.

Diakoni Pia Norlund kertoi, että seurakunnan diakonia kohtaa taloudellista hätää, ylivelkaantuneita. Kyse on sosiaalisen tuen köyhyydestä. Yksinkertaisia kysymyksiä; kuka siivoaa pienituloiselle vanhuksella. Jatkuvien muutosten aiheuttama epävarmuus.

Yrjö Tolvanen toi esiin, että vuokratuki pitäisi maksaa suoraan vuokranantajalle.

Todettiin yhteisesti, että sosiaaliviraston kotipalvelun yhdistäminen terveyskeskuksen kotisairaanhoidon kanssa kotihoidoksi (terveyskeskuksen organisaatioon) on kokeilu, joka päättyy 2008. Sen edut ja haitat pitäisi arvioida tarkkaan ja palautettava jokapäiväisissä kodin töissä tarvittava apu sekä sosiaalinen kanssakäyminen sosiaalitoimen tehtäväksi (Ollin lisäys).

Tässä vaiheessa aika loppui ja niinpä kiitettiin Voutilaista ja hän verkostolaisia.


Lisätty 31.10.2006
LEA KRANK
Kaupungin sisäisten vuokrien tosiolemus

Tässä lehdessä on viime aikoina kirjoitettu Helsingin kaupungin sisäisistä vuokrista. Tähän vastasivat osaltaan kiinteistöviraston virastopäällikkö Matti Rytkölä ja tilakeskuksen päällikkö Hannu Määttänen 21.3. He selostivat niitä kaupunginhallituksen hyväksymiä periaatteita, joiden mukaan hallintokuntien tilakustannukset nykyjärjestel-mässä muodostuvat. On hyvä muistaa, että tätä kysymystä on mahdollista katsoa myös toisenlaisesta näkökulmasta. Sisäisen laskutuksen järjestelmät, kaupungin budjetti ja tilinpäätös voidaan laatia monella tavalla, kysymys on pohjimmiltaan arvovalinnoista ja painotuksista. Valtuutetuilla ja muilla päättäjillä on oikeus saada tarvitsemaansa tietoa eri vaihtoehdoista. Esittelijöinä toimivilla viranhaltijoilla on velvollisuus esittää vaihtoehdot selkeässä ja maallikolle ymmärrettävässä muodossa.

Palataan hetkeksi perusasioihin: Sisäisten vuokrien kohdalla on osaltaan kysymys konsernihallinnosta. Helsinki on konserni siinä mielessä, että se on suuri monialainen organisaatio, jonka osat ovat riippuvaisia toisistaan ja vuorovaikutuksessa keskenään. Se ei kuitenkaan ole mikään konserniyritys, jonka tarkoituksena olisi tuottaa voittoa, vaan kunta, joka on olemassa vain tuottaakseen mahdollisimman taloudellisesti oikeanlaatuisia palveluja asukkailleen. Kunnan etu ei voi olla mikään muu kuin sen asukkaiden etu. Valtuuston tehtävä on käyttää asukkaiden puolesta valtaa budjettia laadittaessa, tehdä arvovalinnat ja päättää mihin rahat käytetään ensisijaisesti, mihin toissijaisesti ja mihin vain, jos tärkeimmistä kohteista jää jotain ylitse.

Kaupungin ulkoisia tuloja ovat verotulot, valtionosuudet, avustukset, ulkopuolisilta perityt vuokrat ja maksutulot, joita käyttäjät maksavat palveluista.
Kaupungin ulkoisia menoja ovat palkat ja muut henkilöstökulut, ulkopuolisten palvelujen ostot, hankinnat, ulkopuolisille tahoille maksettavat vuokrat, rahoituskulut ja korot. Menoja ovat myös usealle vuodelle jaetut omaisuuden hankintahinnat, eli poistot.

Kaupungin organisaation sisällä yksiköt ostavat jatkuvasti toisiltaan palveluja ja hyödykkeitä ja laskuttavat toisiaan niistä. Nämä laskut näkyvät yhdellä yksiköllä tulona, toisella menona. Ne ovat sisäisiä siirtoja, sisäistä laskentaa, jonka avulla kustannukset kohdistetaan kirjanpidossa hödykkeen lopulliselle käyttäjälle.

Tähän ryhmään kuuluvat myös sisäiset vuokrat, joita kaupunginhallituksen vuonna 1993 tekemän päätöksen mukaan alettiin periä/ maksaa vuoden 1994 alusta lukien. Siihen aikaan omaksuttiin valtiolla ja monissa kunnissa ajatus julkisesta maa- ja rakennusomaisuudesta sijoituksena, "kiinteistösalkkuna", jolle piti saada samankaltaista tuottoa kuin yksityisellä sektorilla. Tähän sisältyvä ajatusvirhe on johtanut siihen, että korkeakoulut, varuskunnat, kuntien peruspalveluja tuottavat virastot jne. ovat hätää kärsimässä, kun aina vain suurempi osa niille budjetoiduista toimintamäärärahoista uppoaa tämän "kiinteistösalkun" tuottotavoitteen täyttämiseen.

Virhe tapahtuu siinä, että sisäisiin vuokriin sisällytetään ylimääräistä katetta. On oikeanlaista sisäistä laskentaa ja kustannusten seurantaa kohdistaa kiinteistön todelliset käyttökulut ja tavanomaiset poistot sille yksikölle, joka sitä käyttää. Jos yksiköiltä tämän lisäksi kerätään tilahallintoa hoitavaan virastoon ylimääräistä rahaa, jotta se voisi täyttää ns. tuottotavoitteensa, ei konsernin kokonaisuutta ole ymmärretty oikein. Alunperin Helsingissä oli tarkoituksena lisätä hallintokuntien budjettiraameihin sisäistä vuokraa vastaavat summat, mutta tämä unohtui hyvin pian. Niinhän pitäisi tehdä joka vuosi, jotta neutraalisuuden tavoite saavutettaisiin. Konsernin lopullista tulosta tarkasteltaessa kaikki sisäiset erät on kuitenkin eliminoitava.

Kaupungin kokonaisedun kannalta on myös virhe ajatella, että yksikkö voi yhtä hyvin vuokrata tilat kaupunkikonsernin ulkopuolelta, jos niiden vuokra on alempi kuin kaupungin omistamissa tiloissa. Silloinhan vuokra on aina kokonaan konsernista ulos menevää rahaa.

Kun budjetti laaditaan nykyisellä tavalla, näyttävät peruspalveluja tuottavat, sisäisiä eriä maksavat hallintokunnat tuhlailevaisilta ja sisäistä katetta vastaanottavat hallintokunnat tuottavilta. Kuitenkin kaikki toiminnot rahoitetaan loppujen lopuksi niillä alussa mainituilla ulkoisilla tuloilla. Kaupungin talous kun on yksi kokonaisuus, jonka lopullinen yli- tai alijäämä on kaikkien virastojen ja liikelaitosten toiminnan tulos. Budjettia laadittaessa pitää valtuuston pystyä tietoisesti päättämään, mihin rahat lopulta halutaan käyttää, eli osoittaa kullekin yksikölle määrärahat juuri sen omaa toimintaa varten, eikä toiseen virastoon siirrettävää katetta varten.

Valtuuston pitää myös määritellä ne konsernilaskennan näkökulmasta terveet periaatteet, joilla sisäisiä vuokria ja muuta sisäistä laskutusta kaupungissa harjoitetaan. Ei pidä luottaa siihen, että maksaja- ja laskuttajahallintokunnat pystyisivät tasa-arvoisesti neuvottelemaan ehdoista.

Lea Krank
KTM, HuK
Helsingin kaupungin pitkaikainen tilintarkastaja ja tarkastuslautakunnan jäsen


Kunnat osaavat itse tuottaa palvelunsa / Sirpa Puhakka/ 16_5_06

28.3.2004
Aatos Lentin pakina
Helsinki on köyhä kaupunki köyhille. Rikkaat sitä eivät edes tarvitse. Terveyskeskusten jonot ovat tuulipukukansalle ja rikkaat voivat kohta ostaa Mehiläisen osakkeita pörssistä. Se on oikein hyvä.

Eläköön kunnallistekniikka ja kunnalliset palvelut! Eläköön koulut, kirjastot, raitiovaunut, päiväkodit, leikkipuistot, nuorisotalot, kulttuuripalvelut ja katujen siivous! Eläköön ne kaikki 40.000 ihmistä näiden palvelujen takana! He ovat hyviä.

Eläköön vapaaehtoistyö, talkoolaisuus ja kansalaisyhteiskunta! Eläköön huolehtiminen ja ihmisissä elävä vastuu! Eläköön dementikkoa kotona hoitava syöpäpotilas ja avohoitoa ykkösen ratikassa nauttiva huumeharhainen! Eläköön Eva-Riitta Siitosen naistenlehti-filosofiat ja amerikkalainen malli. Vaikka tuleehan se sitten kalliksi.

Asukasliike kertoi televisiossa Helsingin rikkauksista. Talousjohtaja ilmoitti pari päivää myöhemmin kotouttavansa kuntalaisten rahoja Helsingin Energialta ylimääräiset 110 miljoonaa euroa. Se on hyvä.

Helsingillä on enemmän saatavia kuin maksettavaa. Tulossa on talousjohtajan mukaan voitollisia vuosia. Niin on hyvä.

Poliittisesti lähes yksimielisesti Helsinki maksaa tänä vuonna 110 miljoonaa euroa enemmän lainojen lyhennyksiä.

Palveluja karsitaan, hoitotakuu ei toteudu ja ihmiset voivat huonosti kunnan palveluksessa.

Ylimääräinen 110 miljoonan euron budjetti terveyspalveluiden,
sosiaalipalveluiden, nuorisotyön, joukkoliikenteen, koulutuksen ja kulttuurin leikkausten peruuttamiseksi ei ole hyvä kokoomuksen, vihreiden, keskustalaisten, RKP:läisten eikä sosiaalidemokraattisten valtuutettujen mielestä. Kansalaisten mielestä se olisi hyvä. Vaalit ovat tulossa hyvät käpyläläiset.

Ajatteli Aatos Lenti

 
 
 
 
©2017 Jätkäsaaren Lyhty ry. - suntuubi.com